Joulukuun seuratiedote
SeuraJulkaistu: 29.12.2022 10.59

Joulukuun seuratiedote


Työntäyteinen vuosi 2022 on loppumetreillä. On aika kiittää kaikkia seuramme toiminnassa mukana olleita. Takana on tuhansia tunteja treeniä jäällä ja oheisissa sekä monta onnistunutta yhdessä järjestettyä tapahtumaa! Olemme hienosti onnistuneet keskittymään toimintamme ytimeen: päämäärätietoiseen työhön taitoluistelun ja tavoitteellisen urheilun mahdollistajana! Ahkera luistelijoiden ja valmentajien työ on palkittu erinomaisella kisamenestyksellä, sillä niin yksinluistelijamme kuin muodostelmajoukkueemme saavuttivat syksyllä useita palkintosijoja. SM-juniori -joukkueemme Ice Infinity ja ja SM-noviisi -joukkueemme saavuttivat paikat kevään SM-finaalissa, ja yksinluistelussa Nella Andelin on haastanut hienosti kärkeä SM-noviisit -sarjassa. Onnittelemme saavutuksista ja toivotamme kaikille kilpaileville tsemppiä kevään kisoihin!



Seura kehittyy ja tavoittelee kasvua

Vuosi 2022 on osoittanut olevamme kulkemassa oikeaan suuntaan, entistä vetovoimaisemmaksi taitoluisteluseuraksi. Tästä ovat konkreettisina osoituksina luistelukoulumme kevätkaudelle ilmoittautuneiden määrä sekä yksinluistelutiimiimme syksyn aikana niin siirtyneet kuin palanneet luistelijat. Lämpimästi tervetuloa Tikkurilan Taitoluisteluklubiin, kaikki uudet jäsenet!

Voimme kaikki olla ylpeitä siitä, että joulukuun alussa seurassamme toteutettu auditointi meni läpi ja saamme jatkaa yhtenä Olympiakomitean laatuohjelmaan kuuluvana Tähtiseurana. Auditoijat edustivat Suomen Taitoluisteluliittoa sekä Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu -organisaatiota. He nostivat seuramme vahvoina alueina esiin laadukkaasti suunnitellun ja toteutetun valmennuksen sekä toimivat seuratoiminnan perusprosessit.

Seuraorganisaatiossamme vuoden 2022 aikana vietiin läpi projektit yksinluistelun valmennustiimin rakentamisessa, harjoitusaikataulujen uudistamisessa ja taloussäännön päivittämisessä. Kevätkaudella painopisteitä tulevat olemaan seuran talouden tukeminen, viestinnän vuosikellon laatiminen ja henkilöstöohjeistusten kehittäminen. Pitkän tähtäimen suunnittelu korostuu, sillä Elmon jäähallihanke etenee ja Vantaalle saadaan vihdoin ja viimein lisää jääaikaa! On todella tärkeää onnistua jäsenmäärän kasvattamisessa, jotta meille on mahdollista hankkia Elmon valmistuessa jääaikaa entistä parempiin kellonaikoihin. Helsingin Sanomien uutisen Elmo-hankkeen etenemisestä voit lukea täällä.

Mukaan mahtuu vielä; vapaita paikkoja löytyy kaikista ryhmissämme. Juuri nyt ajankohtaista on viikolla 1 alkavan luistelukoulun markkinointi - tuethan meitä näkymisessä! Vinkkejä ja materiaaleja luistelukoulumarkkinointiin on koottu tänne!

Jos olet ollut jo mukana luistelukoulussamme syksyllä ja haluat jatkaa taitojen kerryttämistä, muista ilmoittautua kevätkaudelle! Kouluikäiset voivat ilmoittautua kouluikäisten omaan luistelukouluun eli Luisteluseikkailuun täällä ja alle kouluikäiset omiin ryhmiinsä täällä.

Uusille luistelukoululaisille kannattaa vinkata, että ryhmissämme on vielä tilaa! Kaikkiin luistelukoulumme lasten ryhmiin voi ilmoittautua täällä ja Luistelun perusteet aikuisille ja nuorille -ryhmään täällä! Lasten luistelukouluryhmien harjoitusajat pysyvät keväällä 2023 ennallaan, mutta Luistelun perusteet aikuisille ja nuorille -ryhmä siirtyy harjoittelemaan lauantaisin klo 11.40-12.30.



Uutta harrasteryhmissä keväällä 2023

Kevätkaudelle 2023 lanseeraamme uuden konseptin harrasteluisteluun, jossa Taiturit-ryhmässä harjoittelevat voivat valita harjoitteluunsa entistä useampia harjoituskertoja viikkoon! Lisäksi sunnuntaisin Taitureilla on mahdollisuus erikoistua muodostelmaluisteluun, yksinluisteluun tai esiintymiseen. Kuukausimaksuerä on suhteutettu harjoituskertojen määrään sekä siihen, haluaako harjoitella sunnuntaisin. Tämä uudistus tukee erinomaisesti seuran tavoitetta tarjota entistä monipuolisempia harjoitusmahdollisuuksia.

Lue täällä lisää Taitureiden kevätkauden harjoittelusta ja tule mukaan!


Toinen harrasteluistelun uudistus keväällä 2023 on aikuisten Tekniikka-ryhmien uusi aika ja paikka sekä uudistunut hinnoittelu! Aikuisten Tekniikka 1 ja 2 -ryhmät harjoittelevat 7.1.2023 alkaen Tikkurilan harjoitusjäähallissa:

Tekniikka 1 lauantaisin klo 11.40-12.30, vastuuvalmentajana Jenna Teivainen => ilmoittaudu mukaan täällä!

Tekniikka 2 lauantaisin klo 12.40-13.30, vastuuvalmentajana Saana Aaramaa => ilmoittaudu mukaan täällä!

Lisäksi aikuisharrastajien on mahdollista jatkaa harjoittelua Tuusulassa syksyltä tutuksi tulleilla ajoilla siten, että paikalla oleva valmentaja antaa tunnille ohjeet ja harjoittelu on omatoimista. Maksu sunnuntain harjoittelusta on sama, kuin lauantain ryhmissä.

Tammikuusta alkaen aikuisten Tekniikka 1 ja 2 -ryhmissä voi harjoitella kuukausimaksulla, 78 euroa/kk. Lisäksi valittavana on myös harjoittelu 10 kerran "lippuvihkolla", jonka hinta on 200 euroa. Tahtoisitko tutustua oman lapsesi omaan lajiin paremmin tai löytää aiemmin hankittuja taitoja uudestaan? Tule kokeilemaan!



Varainhankinta 2023

Syyskokouksessa esitettiin seuran yhteisen varainhankinnan suunnitelma, jonka keinoilla tavoittelemme talven aikana 40 000 euron tuloa seuralle. Olemme todella ylpeitä ja kiitollisia näin ison joukon osallistumisesta syksyn kampanjoihin! Olemme onnistuneet pysymään todella tarkasti asetettujen tavoitteiden tuntumassa. Pesuaineilla, Joulukaupan myynneillä, muodostelman ensi-illan lipputuloilla ja joulujuhlan tapahtumamyynnillä olemme onnistuneet kerryttämään kassaan hyvin lähelle tavoitellun summan; noin 4700 euroa. Tavoiteaikataulussa kirittävää on niin sponsorihankinnassa kuin seurafanituoteverkkokaupan rakentamisessa.

Varainhankinnan merkitys jatkuu korostetussa roolissa keväällä 2023 ja nyt edessä ovat isojen tapahtumien isomman mittakaavan mahdollisuudet. Hallitus on päättänyt tarjota kevään myyntikampanjoita ja tapahtumamyyntejä aktiiviperheille siten, että jokainen joukkue/ryhmä voi valita omansa toteutettavaksi. Tämän yhden projektin panostuksen lisäksi kaikkien perheiden toivotaan osallistuvan kevään kisojen ja kevätnäytöksen toteuttamiseen.

Luistelukoulukahvilasta harjoitusjäähallissa lauantaisin klo 10-11.30 saatiin syksyllä hyvää kokemusta. Hallituksen toive on, että sen toteuttamista jatketaan niin monena lauantaina, kuin vain mahdollista. Kahvilassa myytäviä tuotteita voi jokainen toimittaa seuran neukkariin Tikkurilan Areenalle, esimerkiksi pyytämällä valmentajien apua oven avaamisessa. Myös myyntivuoroihin tarvittaisiin mukavasta myyntityöstä kiinnostuneita! Tehtävään saa hyvän ohjeistuksen. Jos olet Tikkurilassa lauantaiaamupäivällä muutenkin, laita viestiä toimisto.ttk@gmail.com ja tule auttamaan!



Kevään tapahtumat

Seuramme järjestää keväällä 2023 monta iloista tapahtumaa, joka kerää niin seuran kuin koko luistelevan Suomen väkeä yhteen! Laita päivämäärät kalenteriisi ja tule mukaan katsomaan, kannustamaan tai auttamaan tapahtuman toteuttamisessa.

* tiistaina 3.1. pidetään kaikille avoin luistelukoulun kokeilukerta Tikkurilan harjoitusjäähallissa! Jäälle voi tulla vaikka oman aikuisen kanssa ilman ilmoittautumista etukäteen! Harjoitukset ovat:

  • klo 16:45-17:15 jumppa (Pikku-Timantit)
  • klo 17:30-18:15 jääharjoitus (Tenavat, Pikku-Timantit, Jääkiitäjät)
  • klo 18:30-19:00 jumppa (Tenavat, Jääkiitäjät)
  • klo 17:30-18:00 jumppa kouluikäisille
  • klo 18:15-19:00 jääharjoitus kouluikäisille

* keskiviikkona 11.1. järjestämme koko seuran yhteisen vanhempainillan Teamsilla! Illan sisältö on suunniteltu seuraavan aikataulun mukaisesti:

  • klo 18 Tikkurilan Taitoluisteluklubin esittely, erityisesti tällä kaudella mukaan tulleille perheille
  • klo 18.30 syksyn 2022 tyytyväisyyskyselyn tulokset
  • klo 19 seuran talous ja varainhankinta keväällä 2023

Linkki koko seuran vanhempainiltaan löytyy tästä.


* 14.-15.1. järjestämme Tikkurilan Areenalla muodostelman kansallisten sarjojen 2. kilpailun yhteistyössä Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden kanssa. Lipunmyynti on juuri käynnistymässä! EVT pitää yllä kisasivua täällä.

* 28.-29.1. järjestämme Hiekkaharjun ulkotekojäällä kaikille avoimet ja ilmaiset tapahtumat, Jääriehat, yhteistyössä Kiekko-Vantaa Idän kanssa! Seuramme vastaa lauantaipäivän luistelukoulusta ja makkaramyynnistä, ja luistelijoidemme esityksiä on tiedossa molemmille päiville. Tikkurilan jäähalleissa pyörii tuona viikonloppuna tapahtuma, joten seuraa tarkasti erikoisaikataulua. Tarkempi tapahtuman aikataulu löytyy tämän tiedotteen alaosassa olevasta kuvasta.

* Tiksi IceClub 2023 -perinteinen muodostelmaluistelun kutsukilpailumme järjestetään 11.-12.2. ja sunnuntaina siihen yhdistyy myös pääkaupunkiseudun seurojen yhteinen, pienten yksinluistelijoiden Minit Cup -osakilpailu. Kisasivut löytyvät Tiksi IceClubiin täältä ja Minit Cupiin täältä!

* 25.3.2023 järjestämme yksinluistelun A-silmujen finaalit Areenalla

*31.3-1.4.2023 järjestettävän kevätnäytöksemme nimi on Kätyrit jäällä! Projektin etenemisestä saat tietoa näytöksen omalla sivulla!



Kevätnäytöksen ennakkoliput

Iso kiitos kaikille kevätnäytöslippuja ennakkoon lunastaneille kilpailevien luistelijoidemme perheille! Jos Sinulla on vielä tilitys tekemättä, toimi nyt heti seuraavasti:

  • maksa joulukuun kuluessa MobilePaylla TTK:n numeroon 89641 140 euroa ja muista kirjoittaa lisätiedoksi luistelijan nimi + ryhmä/joukkue
  • ota onnistuneen maksun kuitista kuvakaappaus ja lähetä kuva sähköpostitse osoiteella toimisto.ttk@gmail.com
  • jos sinulla ei ole MobilePay -sovellusta käytössäsi ja haluat maksaa kaikki liput laskulla, lähetä tämä tieto sähköpostitse toimisto.ttk@gmail.com
  • jos haluat palauttaa lippuja, etkä ehtinyt vielä tuoda niitä jäähallille, lähetä tässäkin tapauksessa viesti osoitteeseen toimisto.ttk@gmail.com, niin pyrimme löytämään sopivan ajan tammikuulle

Tammikuun alussa kaikki palautettujen ja maksettujen lippujen listat käydään läpi ja tilittämättömät liput laskutetaan erikseen. Tämän jälkeen ennakkolippuja saavat myytäväksi harrasteryhmät.

Ihanaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle teille jokaiselle! Toivottavasti säät suosivat ja saamme monta hienoa päivää ulkojäillä viilettämiseen koko perheen voimin!

Kaisa Öfversten, toiminnanjohtaja.ttk@gmail.com (lomalla 8.1. asti)