NÄIN TOIMIMME TTK:N MUODOSTELMAJOUKKUEISSA

Luistelijoiden valinta kisa- ja esiintymiskokoonpanoon

Joukkueen valmentaja (tai valmentajat) päättävät joukkueen osallistuvan kokoonpanon kisoihin ja esiintymisiin. Valmentaja tekee valintansa luistelijan (sen hetkisen) luistelutaidon, harjoitusmotivaation ja harjoitusaktiivisuuden perusteella. Päätös kokoonpanosta tehdään 1 - 2 viikkoa ennen kisaa tai muuta esiintymistä. Tulokkaissa ja minoreissa pyritään järjestämään jokaiselle vähintään yksi kisasuoritus, SM joukkueissavähintään yksi esiintyminen kauden aikana.

Harkkapakkoaika

Harkkapakoajalla tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, jona luistelija on velvoitettu osallistumaan kaikkiin joukkueen harjoituksiin säilyttääkseen paikkansa kisa- tai esiintymiskokoonpanossa.

Harkkapakko ennen kilpailuja:

  • -tulokkailla ja minoreilla 1 viikko ennen kisoja (viimeistään edellisestä lauantaista)
  • -SM noviisi- ja juniorijoukkueissa 2 viikkoa ennen kisoja (siten, että harkkapakkoon sisältyy kaksi kokonaista viikonloppua ennen kisoja)

Ennen esiintymistä SM-joukkueiden harkkapakko kestää yhden viikon.

Kisaosallistumiseen eivät välttämättä vaikuta poissaolo, jonka syynä on 1) terveydellinen 2) koulun koe tai vastaava, jota ei yrityksistä huolimatta pystytä muuna ajankohtana suorittamaan tai 3) vakava äkillinen tilanne luistelijan perheessä (onnettomuus tms.). Näistä poikkeustilanteista neuvotellaan mahdollisimman varhaisessaa vaiheessa valmentajan ja vanhemman kanssa.

Poissaolot treeneistä ja poissaoloista ilmoittaminen

Luistelijan kehittyminen lajitaidoissa riippuu harjoittelusta. Joukkuelajissa koko joukkueen edistyminen riippuu siitä, kuinka yksilöt kehittyvät ja kuinka paljon joukkue pystyy harjoittelemaan yhdessä. Harjoituksissa pyritään siihen, että kaikki ovat paikalla yhtä aikaa mahdollisimman usein. Tämä on ensiarvoisen tärkeää. Mahdolliset poissaolot vaikuttavat harjoituskertojen suunnitteluun ja toteutukseen. Poissaolot iloitetaan ensisijaisesti joukkueen Jopoxin Pukukopissa.Äkilliset poissaolot (saman tai seuraavan päivän) ilmoitetaan joukkueen vastuuvalmentajalle whatsapp- tai tekstiviestillä mahdollisimman varhain ennen harjoituksen alkua.

Harjoituksista myöhästyminen

Jääharjoitus alkaa aikatauluun merkittynä aikana. Valmennuksessa halutaan kiinnittää huomiota täsmällisyyteen ja harjoitustilanteen kunnioittamiseen. Myöhästyessään luistelijan tulee ilmoittautua valmentajalle saapuessaan ennen kuin voi aloittaa harjoituksen. Mikäli myöhästyminen tiedetään etukäteen, siitä tulee myös ilmoittaa etukäteen.

Keskittyminen harjoituksissa

Keskittynyt harjoittelu on avainasemassa kaikissa sarjoissa. Hyvä keskittyminen harjoituksissa auttaa luistelijaa kehittymään. Harjoitustilanteissa on hyvä keskittyä omaan tekemiseen kaverin kanssa juttelun sijaan, harjoitusten ulkopuolella on toki mukavaa jutella. Mikäli valmentajan on useamman kerran huomautettava luistelijalle keskittymisestä harjoituksissa, valmentaja pyytää häntä keskustelemaan vaihtoaitioon. Mikäli ongelma jatkuu, valmentaja on yhteydessä kotiin.

Alkuverkka

Alkuverkka on tärkeä osa harjoitusta. Sen aikana keho ja mieli valmistellaan liikuntasuoritukseen. Se myös ennaltaehkäisee loukkaantumisia. Kaikilla joukkueilla on valmentajan antamat ohjeet alkuverkkaan. Tulokkaat aloittavat alkuverkan 30, muut joukkueet 40 minuuttia ennen jääharjoituksen alkua.

Loppuverkka

30 minuutin loppuverkka tehdään omatoimisesti, mikäli harjoituskerta on päättynyt jääharjoitteluun.

Lomat

Muodostelmaluistelijoiden treenitauot sijoittuvat pääosin kevät- ja kesäkuukausiin. Joulun tienoille pyritään järjestämään myös lyhyehkö tauko, jonka pituus ja ajankohta ovat riippuvaisia kulloisenkin vuoden kilpailukalenterista. Loma-ajankohdat ilmoitetaan luistelijoiden perheille mahdollisuuksien mukaan heti, kun ne ovat tiedossa. Perheiden loma- ja matkasuunnittelussa pyydetään mahdolliset lomat ja matkat sijoittamaan luistelijoiden treenitaukoihin. Ylimääräiset (harjoitusten ollessa käynnissä) lomat eivät sovi muodostelmaluisteluun, koska ne haittaavat joukkueen yhtenäistä harjoittelua sekä hidastavat yksittäisen luistelijan kehitystä.

Harjoitusvarusteet

Oheisharjoittelua varten tulee luistelijalla olla hyvät juoksukengät, juoksutrikoot ja tyköistuva paita. Kunnollisia juoksukenkiä käytetään myös alku- ja loppuverkan aikana! Harjoitusvälineinä tarvitaan hyppynaru, piruettilusikka tai balanceri. Minorit, noviisit ja juniorit tarvitsevat lisäksi jumppakuminauhan sekä 2 kappaletta tennis- tai fasciapalloja.

Jäävarusteiksi tarvitaan joukkueen jäävaatteet ja käsiin sormikkaat. (Varusteet listataan joukkuekohtaisesti) Jokaisella luistelijalla tulee olla kaikissa harjoituksissa oma juomapullo ja hiukset siististi kiinni niin, ettei niitä tarvitse korjailla harjoitusten aikana. Turvallisuussyistä harjoituksissa ei käytetä roikkuvia koruja.

Kausikohtainen sitoutuminen lajiin ja omaan joukkueeseen

Joukkueiden kausi on kevätnäytösten välinen aika, niin että kausi päättyy näytökseen. Joukkueeseen sitoudutaan koko kaudeksi (kalenterivuodeksi). Joukkueen toiminta ja budjetti suunnitellaan aivan kauden alussa sen hetkisen luistelijamäärän mukaan. Jos luistelija lopettaa kauden kesken, häntä sitovat ennalta sovitut käytännöt maksuista. Näin toimitaan siksi, etteivät kustannukset nouse jatkavien luistelijoiden perheille kohtuuttomasti heistä riippumattomasta syystä. Sitoutuminen on syytä huomioida joukkueessa aloittaessa.