Luistelukoulussa opit luistelun perustaidot, joista on iloa koko elämäksi!
Harjoittelemme luistelua tiistaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin iän ja taitotason mukaan jaetuissa pienryhmissä, taitavien ja turvallisten luistelukouluohjaajiemme johdolla.
Luisteluharrastus kehittää koordinaatiota, tasapainoa, lihasvoimaa, kuin myös musiikin rytmiä ja ryhmän mukana harjoittelua. Jäällä liukuminen on riemukas tunne, jota ei muusta liikkumisesta saa. Jääharjoitusten lisäksi tarjoamme lasten luistelukouluryhmäläisille kehittymistä tukevan luistelukoulujumpan veloituksetta! Jumpassa kehitetään lasten motorisia perustaitoja monipuolisesti ja vahvistetaan siten pohjaa luistelutaidoissa etenemiselle.
Harjoittelemme Tikkurilan harjoitusjäähallissa, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Tikkurilan urheilupuistossa osoitteessa Läntinen Valkoisenlähteentie 54, Vantaa. Luistelukoulujumpat pidetään Tikkurilan Areenan käytävätiloissa tai ulkona.
Taapero-aikuinen ILMOITTAUTUMINEN
Taapero-aikuinen -ryhmässä 3-4 -vuotiaat luistelevat yhdessä oma aikuisen kanssa. Lasten tavoitteena on oppia seisomaan luistimilla, kaatua turvallisesti ja nousta ylös, edetä luistimilla ja tutustua monipuolisesti luisteluliikkeisiin leikkien ja välineiden avulla.
Tenavat 3-4 -vuotiaat ILMOITTAUTUMINEN
Tenavat 3-4 -vuotiaiden ryhmässä voit harjoitella kerran viikossa tiistaisin tai lauantaisin sekä jäällä että jumpassa. Tenavissa tavoitteena on tutustua jäähän, rohkaistua lähtemään liikkeelle ja löytää jäällä liukumisen riemu! Jäällä harjoitellaan tasoryhmissä, jolloin jokainen pääsee kehittymään taidoissa itselle sopivalla tahdilla
Alle 5-vuotiaille, jotka haluavat harjoitella kaksi kertaa viikossa, tarjoamme oman ryhmän Pikku-Timantit.
Pikku-Timantit 3-4- vuotiaat ILMOITTAUTUMINEN
Pikku-Timantit on tarkoitettu 3-4 -vuotiaille, jotka haluavat harjoitella kaksi kertaa viikossa
Tenavat 5-6 -vuotiaat ILMOITTAUTUMINEN
Tenavat 5-6 -vuotiaiden ryhmässä voit harjoitella kerran tai kaksi viikossa tiistaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin sekä jäällä että jumpassa. Jäällä harjoitellaan tasoryhmissä, jolloin jokainen pääsee kehittymään taidoissa itselle sopivalla tahdilla.
Jääkiitäjät 4-7 -vuotiaat pojat ILMOITTAUTUMINEN
Jääkiitäjät on 4-7 -vuotiaiden poikien oma ryhmä. Jääkiitäjissä voit harjoitella kerran tai kaksi viikossa tiistaisin ja lauantaisin sekä jäällä että jumpassa.
Luisteluseikkailu 7-12 -vuotiaat ILMOITTAUTUMINEN
Alakouluikäisten lasten oma luistelukoulu on nimeltään Luisteluseikkailu. Luisteluseikkailussa voit harjoitella kerran viikossa tai kaksi kertaa viikossa tiistaina tai lauantaina, jäällä ja jumpassa. Jäällä harjoitellaan tasoryhmissä, jolloin jokainen pääsee kehittymään taidoissa itselle sopivalla tahdilla.
Muodostelmakerho (1.- 2.-luokkalaiset) ILMOITTAUTUMINEN
Muodostelmakerho on tarkoitettu kaikille eka- ja tokaluokkalaisille, jotka haluavat oppia tuntemaan muodostelmaluistelun perusteita ja viettää liikunnallista iltapäivää.
Nuoret ja aikuiset LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN
Luistelun perusteet aikuisille ja nuorille on mainio mahdollisuus oppia luistelun perusteita aivan alusta lähtien aikuisille suunnatussa opetuksessa.
HARJOITUSMAKSUT
Luistelukoulumaksu sisältää jääharjoituksen (45 min) ja jumpan (30 min). Luistelukoulun syyskausi alkaa la 2.9. ja päättyy la 16.12.2023 (noin 16 kertaa). Kevätkausi alkaa ti 9.1. ja päättyy ti 23.4.2024 (noin 15 kertaa). Ilmoittautua voit missä vaiheessa kautta vain!
Myönnämme sisaralennuksen 10 % edullisemmasta luistelumaksusta. Luistelukoulumaksun lisäksi kaikki luistelijat maksavat seuran jäsenmaksun 30 euroa. Jäsenmaksu on voimassa 30.4.2024 asti.
Kerran viikossa harjoitteleminen sisältää vakuutuksen. Kaksi kertaa viikossa tai useammin harjoittelevien tulee hankkia vakuutus itse.
Lue tarkemmin maksuista ja vakuutuksista täältä: https://tikkurilantaitoluisteluklubi.fi/luisteluko...
LISÄTIETOJA
Seuraamme pääset tutustumaan kotisivujemme tikkurilantaitoluisteluklubi.fi etusivulla valikossa "Seura". Samalta sivulta pääset tutustumaan luisteluharrastusta tukeviin vinkkeihin valikossa "Nyt luistelemaan". Luistelukoulussa harjoiteltuasi voit siirtyä syventämään taitoja harrasteryhmissämme. Näihin vaihtoehtoihin voit tutustua TÄÄLLÄ!
Mikäli et löydä etsimääsi tietoa tai sinulle herää kysymyksiä luistelukouluun liittyen, voit olla yhteydessä luistelukouluvastaavaamme Nea Konttiseen osoitteella luistelukoulu.ttk@gmail.com. Nean tavoitat puhelimitse torstaisin klo 16-18, puh 044 981 0760. Muina aikoina numeroon voit lähettää tekstiviestejä tai whatsapp-viestejä.
Would you prefer getting to know our Skating School in English? Please find all the information here or send us email: luistelukoulu.ttk@gmail.com!
Luistelukouluryhmien kalenterit löydät tästä:
Tenavat kausisuunnitelma S23.pdf
Luisteluseikkailu kausisuunnitelma S23.pdf
Nähdään jäähallilla pian! See you soon!
14.09.2023 10.00 | Tervetuloa TTK:n luistelukouluun! |